Oltiin tuolla mäellä normi-iltalenkillä, koiruudet lähti yhdessä risteyksessä ensin eri polkua kuin minä, jonkun ajan päästä pillittelin niitä, ja odotin Tinkan tulevan tavalliseen tapaansa etunenässä ja sitten Tuiskun ja joissain vaiheessa mummokoira perässä. Ja tulihan sieltä koiruuksia, Tuisku ja Ronja, mutta ipanaa ei näykään missään. Minä pillittelemään ja huutelemaan, ja ei näy pikkukoiruutta, jätin jo koirat siihen risteykseen odottelemaan, jos tulee eri suunnasta niin osaa jäädä niiden luokse, ja lähdin sitä toista polkua eteenpäin. Ei näy Tinkaa. Siinä kuljin jo aika hätääntyneenä polkua sun toista ees taas ja pillittelin, ja ei näy pikkuneitiä. Lähdettiin sitten kotiin päin, siinä toivossa, että on menny kotiin, kun ei oo mua löytänny.
Ja siellä se pipana onneks istu kotirappusilla :)
Eihän tuo omille teilleen lähde, mutta tuon ikäinen on vielä niin hölmö, että voi just tommosissa tilanteissa lähteä väärää polkua juoksemaan. Sama kävi Tuiskun kanssa, kun se oli puolivuotias, Ronja tuli metsästä kun pillitin, mutta pentua ei ollukaan perässään, sitä etsiskeltiin parikin tuntia, silloin oltiin vieraassa metsässä isompien teitten lähellä. Sitä mä ehdin jo mielessäni hautaamaan siinä paniikissa etsiskellessäni monta kertaa. Tinkan kanssa meni ehkä vaan puolisen tuntia, mutta tarpeeksi kauheeta oli tämäkin.
Hui kamalaa, voin kyllä hyvin kuvitella sen paniikin :(
VastaaPoistaPyryhän vanhoilla päivillään kans kerran hävis keskellä peltoja(!), katos kuin tuhka tuuleen. Kiersin jo ojanpohjat kun pelkäsin sen tuupertuneen johonkin laskuojaan ja kiertelin autollakin lähitienoot. Ei missään.
Lopulta sain kuningasidean ottaa Dalin (meidän sakemanni, niille jotka eivät tiedä) hihnaan ja vein sen viimesille jäljille joissa Pyry oltiin nähty, silloin oli siis talvi. Daliahan ei ole koskaan opetettu jäljestämään mitään, mutta niin se vain lähti nenä maassa painamaan eteenpäin ja totesin sen olevan jäljillä kun lumessa välillä näkyi tassunjälkiä. Lopulta kadonnut lammas sitten löytyi naapurin tallin takaa. Iloisesti heilutteli vaan häntäänsä, et "ai kun kiva kun tekin lopulta pääsitte tänne..." :)
Hyvä Dali! Meidän Idahan myös vähän vanhemmilla päivillään harrasteli välillä tuota kesken lenkin kotiin lähtöä, kun sitä ei huvittannu mennä mun ja Oonan vauhdissa, mutta sen mä jo tiesin, että rappusilla odottaa, pidin vaan huolen, ettei lenkki menny koskaan tien yli. Siitä en enää kauheesti edes huolestunnu, kun hävis, mutta nuo tosi vanhukset ja nää ipanat onkin sitten eri juttu, kyllä siinä paniikki iskee.
Poista